VAROITUS SISÄLTÄÄ MUUTAMAN ÖTÖKKÄKUVAN (PERHOSIA)

 

Pariisin pohjoisasemalta hyppäsin Eurostarin kyytiin: ensimmäinen juna, jossa tosiaan tuli olo, että ylitti rajan. Valitettavasti tuntuma ei johtunut radikaalista rajalinjan mukaisesta maiseman vaihdoksesta, tunnelin kummallakin puolella maasto oli ihan samanlaista, vaan ennen junaan siirtymistä tapahtuneista passin ja matkatavaroiden tarkistuksesta. Ranskalaiset ja britit eivät vain luota toisiinsa.

Patsas St. Pancrasissa, jonne saavui ja, jonka lähelle olin majoittunut ensimmäiset päiväni. Olen muuttunut varsin laiskaksi matkustajaksi, tykkään ottaa hostelleja, jotka ovat helpoilla ja lyhyillä reiteillä juna-asemille. Toisaalta hostelli oli lähellä myös Lontoon pysäkkini yhtä pääkohdetta National Librarya.

Jeps, kirjatoukan ensimmäinen pysäkki Lontoossa on kirjasto. Toisaalta voisi olla huonompikin kirjasto kyseessä täällä on nimittäin tallennettuna koko britteinsaarten kirjallinen tuotanto tai ainakin niin väitetään.

Tätä lukeakseen täytyy valitettavasti liittyä jäseneksi, joka ilmeisimmin, sopivasti kansalliselle kirjastolle, vaatii kansalaisuuden. Onneksi pääsyy tänne tuloon ei ollut minulle itse kirjat vaan niitä käsittelevä näyttely.

Kirjastossa oli nimittäin tieteiskirjallisuutta käsittelevä näyttely, joka tarjosi minulle valtavan määrän kirjoja must-read-listauksiini.

Kirjastossa oli myös bonuksena näyttely herrasta, jonka teos Gormenghast on jo pitkään roikkunut noilla listoilla.

Itse rakennuskin oli näkemisenarvoinen.

 

Lontooseen saapumisella oli mielenkiintoinen ajankohta. Edellisen viikonlopun aikana puhjenneet mellakat antoivat mielenkiintoisen taustan ja huolenaiheen ainakin joillekin kotiväenedustajille. Ensimmäisenä päivänä St Pancraksen ja Marylebonen tietämillä näistä mellakoista ei kuitenkaan ollut tietoa. Todellisuuden kosketus tuli oikeastaan vasta ensimmäisenä aaminaisena, kun sai silmät hieman pulloitellen tuijotellen aamiaistilan telkkareista jatkuvana syöttönä tulevaa kuvaa palavista rakennuksista ja poliisien näennäisestä voimattomuudesta. Toisaalta kun hieman katselin karttaa mellakat olivat verrattain kaukana aikomistani alueista, vaikkakin suomalaiselle "se on monen eli noin 2 kilometrin päässä" ei välttämättä välimatkallisesti anna ihan samaa huojennuttavaa vaikutusta kuin jostain muualta tulevalle. :)

 

Kaupungilla mellakat näkyivät kuitenkin lähinnä vain poliisien suurena määränä ja toisaalta, olisi ollutkin aikalailla lopunajanmerkkejä, jos mellakat olisivat päässeet aamun ensimmäiselle kohteelleni, Trafalgar Squarelle, asti.

Eräs suunnitelmistani ensimmäisille päiville Lontoossa oli käydä läpi sen kohteita, joissa oli parasta käydä yksin eli lähinnä taidegallerioita. Tarkoitus oli käydä kuvassa näkyvän National Galleryn lisäksi kummassakin Tatessa, mutta muutaman tunnin vierailu tähän ensimmäiseen maalaustaiteenmekkaan muutti suunnitelmat: Louvren jäljiltä aivoni olivat vieläkin yliannostuksentilassa taiteen suhteen. Päätin käyttääkin päiväni teosten tuijottelun sijaan johonkin aivan muuhun.

Museosta siirryin suunnitelmien mukaisesti kävelykierrokselle: tällä kertaa ilmaiselle Royal London kierrokselle, jolla ajattelin kuulevani mukavasti kaupungin historiasta ja näkeväni kertaheitolla ison kasan nähtävyyksiä, joista ei sitten myöhemmin tarvitse huolehtia. Kierros muuten alkoi läheltä Hyde Parkia olevan Wellingtonin monumentin luota, joka herra kuulemma rakensi itselleen. Olisi tuo mukavaa, jos olisi rahaa.

Buckinham Palace, jonka edessä viimeistään paljastui yksi kierroksen ja minun yhteensopivuus ongelma: useita kierroksen tarinoista olin kuullut jo aiemmin muista lähteistä. Laidassa näkyvä Andrew oli ihan hyvä puhuja, mutta eihän osannut kertoa Henry VIII vaimoista yhtä hyvin kuin Kentsu tai humalaisista irlantilaisista yhtä hyvin kuin Stephen Fry. Ai niin, sisällä olisi ollut Katen hääpuku näytteillä: en mennyt.

Vaihtelua normiteemoihin: Juri Gagarinin patsas ja ankkalammikon herttainen mökki.

Westminster Abbey ulkoa ja sisäpihalta: sisään en mennyt, ei huvittanut maksaa 17 puntaa.

Onhan se komea rakennus.

Two-in-one nähtävyyskuvat säästävät tilaa blogissa: Duobledecker ja Nelson, Puhelinkoppi ja Big Ben.

Hämmentävä sotamuistomerkki WWII osallistuneita naisia kunnioittaen: kasvottomia pukuja. Miten tuon nyt ajattelisi? Erityisesti kun toisella puolella katua oli varsin tunnistettavien kenraali(miesten) patsaita...

 

Seuraavana päivänä oli edessä yksin matkaamisen loppu ja hostellin vaihto, mutta myös runsaasti buukattua tekemistä. Jätin siis laukkuni sille tarkoitettuun huoneeseen ja suuntasin hyvissä ajoin kierrokselleni, jotka ensin veivät minut varsin historialliseen, vaikkakin fiktion sellaiseksi tekemään, osoitteeseen.

221b Baker Street eli Sherlock Holmesin osoite, jossa yllättävän vähän aikaa oli toiminut museo.

"Holmesilaista" sisustusta ja Baskervillen koira. Tarinassa ei taideta mainita, että Sherlock täyttää lopuksi koiran pään...

1800-luvun portapotty. Tällainen pitäisi olla jokaisella matkaajalla.

 

Matkani jatkui toiseen kuuluisaan osoitteeseen (ensi kerralla Lontoossa muuten otan selvää, miten katujen varsissa olevia pyöriö voi käyttää)

Abbey road: siinä sitten seurailin kun kaikenmaailman turistit blokkailivat kilpaa liikennettä, kun piti poseerata. Pyh, eivät varmaan edes kuuntele Beatlesia. Minä kävelin vain quulisti yli ilman turhia kuvaustaukoja.

 

Museoiden tilalle olin päättänyt ottaa jotain erilaista ja se erilainen löytyi läheisen Regent's Parkin pohjoispäästä: menin eläintarhaan. Olin hieman kahdenvaiheilla menemisestä, toisaalta eläintenvagitseminen ihmisten iloksi on väärin, mutta onhan sillä suojeluspuolensa, ja, ja, ja, ja missä muuten näkisin pingviinejä ja meerkatteja...

 

Minä vs Omatunto 1-0 tai jotain...

Infinite-0: Nukkuvia saukkoja ja syöviä saukkoja. Nämä olivat kuulemma kaikki tyttöjä ja jossain muussa eläintarhassa oli kaikki pojat. Saukot voivat lisääntyä milloin vain, joten sukupuolet pitää pitää erillään, ettei eläintarha huku saukkoihin. Ei hassumpi ajatus äkkiseltään, kun näitä katteli, mutta ehkä ongelmallinen pitkällä tähtäimellä.

Mikäs sen riemukkaampi vierailupaikka kuumana kesäpäivänä kuin trooppiseksi lämmitetty perhoshuone.

 

Yksi suurista suosikeista oli tietenkin lisko/matelijahuoneistot.

King of the Hill.

Sleeping Beauty.

Kroksu.

Tämä komodon varaani sai nukkua vain hetken ennenkuin rääkyvä lapsilauma ryntäsi lasille ja herätti sen. Olen varma, että hetken aikaa meidän aivomme ajattelivat samaa: mitä jos yksi noista lapsista päätyisi lasin toiselle puolelle.

Cutie pie.

Onhan ne tassut isot, mutta suurin ihmetys tarhassa tuli, kun menin gorillakotiin. Menin aivan lasin viereen ja etsin katseellani gorilloja ja yhtäkkiä hopeaselkä käveli ohitseni aivan lasin vierestä. SE OLI VALTAVA. Tiesin, että se iso, mutta huh. On sitä isompia eläimiä, mutta ehkä sen ihmismäisyys yhdessä sen turkin alla muljahteleviin valtaviin lihaksiin teki vaikutuksen. En edes saanut otettua kuvaa sen ohi marssista olin niin vaikuttunut.

Patsas esittää Winnie-karhua ja sen Kanadasta tuonutta upseeria: myöhemmin eräs herra kävi tarhassa vierailulla ja loppu on historiaa.

Yksinäisen osuuden lopuksi kävelin läpi Regent's Parkin hostellilleni, hain laukkuni ja siirryin seuraavaan hostelliin ja kultaani kohden... :)