Iltani Stratford-Upon-Avonissa huipentui täällä:

Eli siis Royal Shakespeare Companyn The Swan -teatterissa, jossa on muuten hienot ikkunat yläkerroksessa:

Variaatiot noista joka kirkon värilasi-ikkunoista, mutta joissa on niiden iankaikkisten Raamatun tarinoiden ja pyhimysten sijaan Shakespearen näytelmien hahmoja eli hieman kuin englannin opiskelijan testamenttien hahmoja.

Päätettyäni aikoinaan lähteä katsomaan vapaapainia vilkuilin sen tapahtuma paikan lähettyvillä sijaitsevia paikkoja ja silmäni osuivat Stratford-Upon-Avonin nimen päälle. Syntyi ajatus nähdä Shakespearen näytelmä sen mahdollisilla synnyinsijoilla tai ainakin nykyisessä henkisessä kodissa RSC:n esittämänä. Innokkaana päädyin komppanien sivuille, joista pienin riemunkiljahduksin varasin lipun The Merchant of Veniceen, jossa Shylockin roolissa nähtäisiin Patrick Stewart. Kapteeni Picardin näkeminen lihanhimoisena juutalaisena miellytti mieltä niin paljon, että ei edes harmittanut paikan meneminen teatterin perälle, vaan se, että yleensä sain yhden neljästä jäljellä olleesta lipusta (siis noin kolme kuukautta ennen matkaa).

 

Jännittyneenä pimenevässä keväisessä ilmassa astelin teatterille hieman nöyränä kauluspaidastani ja farkuistani lähinnä keski-ikäisen pukuporukan keskellä. Löysin paikkani piippuhyllyltä, jota varjosti hieman ohut rautatolppa, mutta joka loistavan suunnittelun takia antoi oikein mainion näkymän lavalle. Teatterin suunnittelusta huomasi, ettei tarkoituksena ole mahduttaa jokaista mahdollista sisään vaan tarjota laatua pienemmälle joukolle.

 

Näytelmä itsessään oli häkellyttävä. Lähes täysin alkuperäinen teksti (rahayksikön muutos taisi olla ainoa ero) oli siirretty Las Vegas-maiseen ympäristöön, jossa kasinopöytien ympäröiminä uhkapelaavat aateliset ja rahaalainaavat kauppiaat käyskentelivät. Muita mielenkiintoisia muutoksia oli naispäähenkilön Portian aviomiehen etsintä reality-sarjan kautta ja erään sivuhahmon rooli Elvis-kopiona (hienosta lauloi). Modernissa ympäristössä vanha tarina sai uskollisuudestaan huolimatta uusia sävyjä ja loppuvaikutelma olikin hieman hämmentävä: näytelmä oli ajoittain hyvin hauska ja välillä hyvin järkyttävä. Kaiken kaikkiaan ajatuksia herättävä kokemus, joka myös toisaalta demonstroi hyvin, että Shakespeare ei pidä lukea, se tulee nähdä.

Seuraavana päivänä siirryin viimeiseksi päiväksi sulattelemaan näytelmää Manchesterin kaupunkiin, jonka kaupungintalon torni näkyy taustalla.

Sulateltavana oli näytelmän lisäksi myls muutaman päivän annos pubiruokaa, joten Mansessa päätin etsiä käsiini yhden hostellini lähettyvillä sijaitsevista kasvisravintoloista. Hostellin tiskin suosituksen kautta päädyin tänne Earth Cafen, josta sainkin huokeaan hintaan aimoannoksen karibilaista curry paistettujen kasvisten ja riisin kera. Kaiken kaikkiaan tällaiset yksityiset kasvisruokamestat ovat oikein mainiota valintoja jopa lihastakin tykkäävälle matkaajalle: annokset ovat usein hyvinkin reiluja ja hinta myös.

Välipäivän käytin käyskennellen niissä Manchesterin osissa, joita en aiemmilla reissuillani ollut tarkemmin tarkastellut. Löysin muun muassa lukuisia levykauppoja, joista tämä jätti ehkä suurimman vaikutuksen. Piccadilly Recordsin valikoimaa kuvaa se, että muun muassa Blur ja Nick Cave & the Bad Seeds ovat alternatíve/indie artisteja, koska kaupassa ei ole tarpeeksi mainstreamimpaa musiikkikategoriaa. Firman suosittelemista 20 must-hear artistista olin aiemmin kuullut yhdestä mainittavan jossain musalehdessä. Toisin sanoen tämä on paikka tosi hipstereille, paikka josta erään S. Junnin kaltaiset henkilöt ostaisivat levynsä, jos ostaisivat levyjä.

Manchesterin ostoskatujen vilinän toisessa päässä oli onneksi muutama vanha pubi, jossa väsynyt matkaaja pystyi rauhoittumaan iltapäivä-whiskeyn äärellä.

Tähän rakennukseen tullaan avaamaan jalkapallomuseo, mutta koska se ei ollut vielä auki täytyi käydä ihan perustaidemuseossa

Museot ovat muuten kätevä paikka päästä eroon niistä turhista yhden, kahden ja viiden pennyn kolikoista, jotka täyttävät lompakkoa. Museotyöläiset onkivat ne varmasti yhtäläisellä ilolla kolehtiastioistaan kuin käyttökelpoisetkin rahat...

Loppuillan lepuutinkin sitten jalkojani viikon jatkuvan kävelyn jäljiltä. Samalla myös tietenkin luin, tässä onkin tämän reissun lukulista ja energiajuoma, joka viimeisenä iltana antoi energiaa lukea. Näiden kirjojen lisäksi jatkoin myös perinnettäni eli ostin lentoasemalta Haruki Murakamin kirjan, tällä kertaa A Wild Sheep Chasen (ja pullon whiskyä).