Matka jatkui Ylämailta läpi keskisen Skotlannin aina alas Glasgowiin saakka. Nummet jäivät taakse, Ben Nevis näytti kiitävän ohi ja lehmät muuttuivat vähäkarvaisemmiksi, kun juna matkasi kohti maan suurinta kaupunkia, jonka hautajaisissakin on sanonnan mukaan enemmän hauskaa kuin Edinburghilaisissa häissä. Toisin sanoen kaupungin asukkaat ovat ilmeisesti katkeria siitä, että pienemmästä Edinburghista tehtiin pääkaupunki, että kompensoivat juomalla.

 

Rikkaan baarikulttuurin ja runsaan keikkatarjonnan (joka oli tosin vierailuni aikaan varsin hiljaista) lisäksi kaupunki on tosin tunnettu shoppailumahdollisuuksistaan.

Tässä onkin näkymä läpi pääshoppailukadun, josta kuulemma löytyy kaikki maailman merkittävät vaatevalmistajat edustettuina pienine ja isompine putiikkeineen. Pitkä katu olikin kauppoja täynnä ja laajeni sivuille lukuisina ostoskeskuksina, joista yksi oli ainakin omistettu pelkästään koruille ja toinen vain italialaisille tuotteille. Tosin minä suurena muodin seuraajana hoidin vaateostokseni HMV:llä ja ostin uuden Led Zeppelin-paidan vanhan kauhtuneen tilalle. Sen lisäksi ostin rinkan, koska reppuni oli jo muutamista ostoksista tullut liian pieneksi kantamuksilleni ja olinhan seuraavaksi menossa Islayn saarelle, josta tarkoituksena oli kopata mukaan hieman whiskiä. Ja niin ja löytyihän pääkadun varrelta myös Forgotten Planet niminen liike, josta löytyi ylläripylläri kaikenlaista nörttikamaa. Vainuni löysi näitä kauppoja toki joka kaupungista, jossa kävin, joten mainittakoon jo nyt, että (pienoinen) osa reissustani menikin sarjakuvia lukiessa ja Whedon-krääsää metsästäessä... :)

 

Mutta menen asioiden edelle (tai keskelle), ensimmäinen iltani Glasgowssa meni lähinnä kierrellessä. Olin tavannut Invernessissä erään kanadalaistytön, jolla sattui olemaan sama matka Glasgowiin, josta hän oli lentämässä kotiin. Yksin reissaaminenhan on ihan hauskaa, mutta seurakaan ei aina ole pahitteeksi. Opimme kumpikin paljon toistemme kotimaista ja höpisimme kirjallisuudesta (Anna oli kova dekkarifani) ja naureskelimme paikallisten aksenteille/murteille. Glaswegiaanien puhuista ei meinannut vain saada mitään selvää, jonka onneksi oli tosiaan native speaker vahvistamassa. Meni minun listallani hankalista englanninväännöksistä kakkossijalle tiukasti Connemaralaisten lammasfarmareiden ja Limerickiläisten väliin.

 

Anna tosiaan lensi seuraavana aamuna kohti Kanadaan, joten nyt, kun olin taas puhtaasti miesvoimin liikkeessä, päätin hieman shoppailla, kuten edellä mainittua. Toki vierailin täälläkin muutamissa Whiskey-kaupoissa, mutta toki ostokseni oli varattu vain hienovaraiseen maisteluun ja medisiinisiin tarkoituksiin, kaikkihan toki tuntevat whiskeyn hyödylliset terveysvaikutukset. Syötyäni herkullisen lounaan eräässä kauniisti sisustetussa italialaisessa (mmm pancettaa, parmesaania, tuorepastaa ja kermaista sienikastiketta, voiko olla parempaa), palasin viettämään rauhallista iltaa hostellille. Kyseisessä hostellissa tämä olikin hyvin helppoa: koko neljän yön vierailuni aikana juttelin kolmen ihmisen kanssa ja näin kokonaiset viisi. Paikka oli opiskelija-asuntola, jossa oli vain privaattihuoneita ja olin varannut paikan juuri päästäkseni rentoutumaan dormien välillä (vinkki noviisimatkailijoille: kannattaa tehdä näin välillä reppumatkaillessa, on uskomattoman rentouttavaa, jos ei muutamaan iltaan tarvitse välittää minne tavaransa laittaa, miten ne jättää huoneesta lähtiessään, eikä tarvitse välittää kolisteleeko hieman yöllä jne), mutta tämä paikka oli suorastaan autio. Ihmisiä oli kyllä paikalla, koska ovien kolahtelut kantautuivat käytävistä, mutta oikeastaan ketään ei koskaan näkynyt.

 

Seuraavana päivänä suuntasin sitten West Endiin, joka toisin kuin Espoossa oli täällä niin sanotusti boheemialuetta: toisin sanoen se oli opiskelijoiden ja maahanmuuttajien suosiossa halpojen asuntojen takia. Mukavaa aluetta kaikenkaikkiaan Halal-teurastamot elivät sovussa erilaisten kasvisruokapaikkojen kanssa (suosittelen liha-allergikkoja menemään suoraan tänne, ei edes kovin kaukana keskustasta) ja ketjut vaihtuivat (pääasiassa) pieniin kauppoihin, jotka olivat nököttäneet ikuisuuksia paikoillaan ja näin ollen keränneet varastoja kaikennäköistä kivaa kamaa (kuten mm Buffy-keräilykorttipelin aloituspakkauksia \../ ). Aikani käyskenneltyäni läpi katujen ja ohi sunnuntaiaamusta vielä kiinni olevien kauppojen minut kutsui luokseen Kelvingroven-puiston vehreys.

Pienen puistokäyskentelyn jälkeen suuntasin kohti toista maisemasta erottuvaa massiivista rakennelmaa Glasgowin Yliopistoa, joka oli kaiken kaikkiaan aikalailla perikuva siitä millaisilta vanhat anglikaaniset yliopistot näyttävät:

Kyllä gotiikkaa, kaaria, nurmikkoja ja niistä törröttäviä yksinäisiä puita. Vain nurmikolla istuvat opiskelijat ja huispaajat puuttuivat. Olin jokseenkin haltioissani, mutta fiilikseni oli suomalaisen varautunutta uuteen tuttavuuteeni etelä-korealaiseen Minniehin (ei oikea nimi, en kuulemma olisi pystynyt ääntämään sitä, joten sain käyttää hänen lempinimeeän, joka ylläripyllärui tuli hänen lempidisneyhahmoltaan):

(Joku varmaan kohta kommentoi, että "hyi, irstasmies kuvassa: juokse, tyttö, juokse!", mutta vakuutan: olin täydellinen pohjoinen gentlemanni)

Tapasin Minnien sattumalta yliopiston portilla ja otin pyynnöstä hänestä kuvan, jonka jälkeen hän kysyi hyvin kohteliaasti, voisiko hän liittyä seuraani, jos kerta olin täällä pyörimässä. Mietin hieman, että onko tämä jokin korealaisen sukupuolijärjestelmän aiheuttama juttu (oi, kun kerran on naistutkimuksen ovet raoittanut...), mutta ei minua seurakaan haitannut. Niinpä siis seuraavan tunnin katselin hieman hämmentyneenä, kun korealainen tyttö poltti läpi noin 100 kuvaa yliopistosta, tanssiessaan, pomppiessaan, hihkuessaan ja kikattaessaan innosta sen nurmikoilla. Suomalainen ei kai voi oikein koskaan ymmärtää, miten joku voi näyttää ilonsa julkisella paikalla... :)

 

Myöhemmin jokin mitä Minnie sanoi, sai tosin epäilemään, että häneen verrattuna vähäinen intoni johtui iästä, jota minulla oli hieman alle 2v enemmän kuin hänellä). Minnien tuttavat olivat kuulemma kannustaneet häntä matkustamaan nyt, koska nuoruuden jälkeen uuden näkemisestä ei enää saa samaa intoa, kuulemma ratkaiseva ikä onkin noin 25v paikkeilla, jonka jälkeen ilmeisesti nuoruudeninto vaihtuu vanhuuden rauhalliseen ihasteluun. Kuulemma kaikki matkustelevaisimmatkin Etelä-Koreassa matkustavat, kun ovat alle 25 ja sitten vain jäävät kotiin eläikään asti työskentelemään ja perheilemään. Noh, ehkä en kuitenkaan seuraa mallia vaan jatkan matkailua, ei minulla tylsää kuitenkaan tälläkään matkalla ollut, ja mieluummin vanha kuin aikuinen, eiks nii???

 

Noh, mutta seuraavaksi suuntasimme yhdessä siihen edellä mainittuun toiseen maamerkkiin Kelvingrove Art Gallery & Museumiin, joka olikin mukava paikka. Ilmainen, todella hyvin suunniteltu (lukuisia erilaisin aihepiirein varustettuja pienehköjä näyttelyitä, joissa juuri sopivasti nähtävää, ettei yhteen asiaan tullut kerralla yliannostusta), sisällöltään mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Taideteoksia paikallisista suuriin mestareihin (mm upeat Rembrandt ja Titian), luonnonhistoriaa (mm mielenkiintoinen näyttely siitä, miten erilaiset eläimet ovat inspiroineet sotaan liittyviä aseita ja panssareita historian aikana) ja muuta sekalaista. Kuvatakin sai lähes kaikkialla (paitsi suurimpien teosten kohdalla) ja lopun kruunasi vielä urkuesitys, jossa paikallinen maestro paukautti sekalaisen listan sävelmiä populaarista tunnettuun keskikäytävän yllä olleilla komeilla uruilla (ei valitettavasti Gadda-da-Vidaa):

Tässä vielä muutama kuva suosikkiteoksistani:

Tuo kuvauskielto on usein typerä jo siitä syystä, ettei kuvan näkeminen koskaan vedä vertoja teoksen paikanpäällä ihailulle, erityisesti alimman kohdalla, jonka näkeminen äkkiä edessään kulman takaa tultuaan aiheutti erilaisia tunnereaktioita... :)

 

Ai niin, ja pakollinen kidustuskeino. Kreikassa oltiin kiinnostuneita hevosten kurittamisesta, kun taas Britteinsaarilla oli ilmeisesti tarvetta saada naiset hiljaisiksi aina silloin tällöin.......

Jos tuo panta ei aiheuta tarpeeksi paheksuntaa niin huomatuksena, että se ei tule kaulaan vaan suun kohdalle, jota varten se varustettu (tässä näkymättömällä, paitsi varjona) piikillä, joka menee kiinni kitalakeen. Jeps, jeps.

 

Minnien kanssa tiemme erosivat museon jälkeen, joten suuntasin paikalliseen pupujenruokkijaan nauttimaan hieman kasvisruokaa, jonka jälkeen olikin vuorossa pyykki-ilta.

 

Seuraavana päivänä suuntasin sitten päinvastaiseen suuntaan kuin edellisenä (East End?), jossa sijaitsi Glasgowin Katedraali:

Muuten aika tyypillinen iso katedraali suurine kaarineen ja lasimaalauksineen (jossain vaiheessa nämä brittiläiset katedraalit hieman menettävät tehoaan), mutta hienous täällä löytyikin maan alta, jossa sijaitsi muutamia hienoja holveja, joista kaksi hienointa loivat hienoa kontrastia:

Vaaleampi oli muuten:

Siunauspaikan jälkeen on ainoastaan sopivaa, että piipahtaa myös hautausmaalla, jonka nimi Necropoliskin kutsuu luokseen ketä tahansa fantasianörttiä. Myös ihan mukavat maisemat kaupungin yli (tässä tosin ei keskustaa vaan hieman sivumpaa tuolla taustalla):

Tämän jälkeen vilkaisin vielä muutamia paikallisen arkkitehtineron Charles Rennie Mackintoshin rakennuksia: tässä Glasgow School of Artin etusivua, jonka asuntolassa muuten asuin hieman sivummassa:

Sitten olikin jo aika pakkailla ennen lähtöä Islaylle...