Glasgowsta suuntasin siis kohti Islayn saarta Skotlannin länsirannikolla. Aikaisin aamusta lähtenyt bussi kulki läpi vuorten reunustamien laaksojen, jotka välillä loistivat vaalean vihreinä auringossa ja välillä tummana sateisten pilvien alla. Matkapahoinvointipillerit pitivät olon siedettävänä bussin mutkitellessa läpi näiden kauniiden maisemien, jotka ehdottomasti kuuluivat kauniimpiin matkalla näkemiini. Jos siis matkailette alueella, suosittelen käymään alueella noin tunnin länteen Glasgowista kääntyilemässä, vaikka, ette Islaylle menisikään. Pillerit joutuivat vielä bussi matkaa kovemmalle koetukselle, kun tuuli puhalteli tavallista kovemmin saarelle vievän lautan kylkeen, mutta lopulta iltapäivällä yhteensä 5,5 tunnin matkustuksen jälkeen olin saapunut päämäärääni.

 

Mutta miksi siis Islay? Vastaus on helppo: Whiskey. Aloittelevana maistelijana Skotlannin kierros ilman Whiskeyn maistelua olisi jotenkin jäänyt turhaksi ja, kuten jo mainitsin aiemmin, olin sitä satunnaisesti tehnyt matkaillessani pääsaarella, mutta nyt olin saapunut yhteen sen Mekoista (mielenkiintoinen taivutus muuten).  Islayn saari on yksi Skotlannin tunnetuimmista Whiskey-keskuksista: 3000 asukkaan saarella on 8 toimivaa tislaamoa ja jokaisessa pienimmässäkin kylässä on jäänteet muinaisesta tislaamosta, joka ehkä taas joskus avataan. Kun jokainen tislaamo tuottaa pauttiarallaa noin 600 000-900 000 litraa whiskeytä vuodessa, voi päätellä, että whiskey on saaren päävientituote: jos joisivat kaiken itse, saarella ei eläisi enää kuin lampaita.

 

Ehkä missään Whiskey ei ole niin tärkeä osa koko elämän kulkua: varsinainen päätyöllistäjä saarella on maanviljely, joka tuottaa melkein kaiken viljansa Whiskeyn tuottamiseen; tämä ohra yhdistetään saaren Lochien veteen, jota menee niin paljon, että saaren tislaamojen pitää pitää taukoa, joka vuosi, että jää vettäkin juotavaksi ja ruuanlaittoon (saarella ei kuitenkaan käsittääkseni syödä puuroakin whiskeyn keitettynä, kuten voisi ajatella); veden kuljettua ohran läpi, jäljelle jäänyt mäski menee paikallisen karjanruuaksi, josta se vastaakin suurta siivua ja yllättäen mäski mentyään karjan läpi päätyy ravitsemaan taas ohrapeltoja. Ah, tuota luonnollisen kiertokulun kauneutta.

 

Mutta tislaamoja minä kahden yön visiitilleni tulin katsomaan. Ensimmäisenä iltana en siihen tosin ehtinyt, joten ensimmäisen illan vietin hostellissa (SYHA taas, Port Charlottessa, viihtyisä rauhallinen paikka, jota piti oikein mukava hippimuori) tutkien sieltä löytämääni esitettä tislaamoista ja yrittäen päättää minne niistä menisin. Valinnan varaa tosiaan riitti ja minulla tulisi olemaan aikaa vain kahdelle, korkeintaan kolmelle, kierrokselle...

 

Niinpä seuraavana aamuna aloitin aikaiseen ja 10.30 mennessä olin täällä:

Bruichladdich (lausutaan Brook-laddie, kavereiden kesken kuulemma Laddie vain). Kierrosta oltiin kehuttu, ja se myös oli sen arvoinen: mielenkiintoista tietoa, jos Whiskey yhtään sattui kiinnostamaan. Tässä muutama kuva Whiskeyn tekovälineistä:

Eli ylhäällä "maltaanmurskain", keskellä mashpot, jossa sen läpi ajetaan vesi erilaisissa lämpötiloissa ja lopuksi tislauspannu, jossa sitten se alkoholi irroitetaan kaljamaisesta seoksesta. Kuten laitteistosta saattaa huomata, osuin paikalle tuon edellä mainitun lepovaiheen aikana, joten whiskeyn-valmistus ei ollut käynnissä. Sinänsä harmillista, mutta eipä ainakaan ollut koneiden jylyä taustalla. Tislaamo ei kuitenkaan ollut täysin levossa:

Tässä padassa whiskey-ekspertit pitivät hauskaa ja harrastuksenaan tekivät Giniä. Sain maistiaisen siinä vaiheessa 84% tuotosta (jota vielä tosin aiottiin hieman laimentaa). Desifio suun mukavasti ja oli myös kirkkaasti parasta kahdeksankymppistä, jota ole maistanut ja jo erinomaista giniä.

Kierroksen toiseksi viimeinen pysäkki oli varasto johon pienoisella 1250£ sijoituksella olisi saanut oman tynnyrin muhimaan. Sen olisi sitten voinut kyllästyessään myydä voitolla, pullottaa itselleen lisämaksua vastaan tai jakaa tislaamon kanssa, jolloin olisi saanut sen 100 pulloa (koko tynnyri on noin 390 pulloa). Kaiken kaikkiaan houkuttelevaa, mutta olin lähinnä budjetoinut vain yhteen pulloon täältä.

Ja valinnanvaraahan oli: Bruichladdich kutsuu itseään progressiiviseksi tislaamoksi ja ihmetellessään saatavilla olevien whiskeyn määrää ymmärsi miksi. Laddie on nimittäin yksi ainoita tislaamoja Skotlannissa, jotka eivät anna tuotteitaan blendaajille (kuten useimmat tekee varsin suurelle osalle tuotannostaan) vaan käyttävät kaiken itse. Näin ollen heille jää paljon whiskeytä, jolla kikkailla. Siinä missä useimmissa tislaamoissa oli tarjolla noin 8-15 eri variaatiota, Bruichladdien nimen alta löytyi noin 30-50, joiden lisäksi tislaamo valmisti vielä kolmea muutakin tuotemerkkiä. Tuo yllä oleva hieman houkutteli noin 2000 pullon erästä otettu näyte Sound of Snouts in the Trough-whiskeystä eli paitsi kunnianosoitus paikallisille farmareille myös pilailua erään elokuvan kustannuksella (valitettavasti nuo laulun sanat ei tässä näy).

 

Bruichladdie myös osoittautui hyvin anteliaaksi: myymälässä oli mahdollisuus maistaa noin 20 erilaista valikoimassa olevaa tuotetta, eihän kenenkään toki odotettu sokkona ostavan. Ja annokset olivat riittäviä, ja hyviä, ja ja edellinen piti juoda pois ennen seuraavaa. Seurauksena löysin itseni noin 11.45 istumassa tislaamon ulkopuolella yrittämässä selvittää päätäni 5 aamiaswhiskeylasin (okei, vain noin 2,5cl lasi) jäljiltä 18-vuotias kainalossa...

 

Selvitin päätäni hieman Bowmoren kylässä käyskennellen, jossa käväisin katsomassa paikallista kirkkoa (hieman todisteita, etten pelkästään juonut):

Oli rakennettu pyöreäksi, ettei paholaiselle kuulemma jäisi kulmaa, jossa lymyillä. Menin eteiseen asti, mutta sisäovi oli lukittu: sen takaa kuului vain kummallista sihinää: ehkä paholainen olikin päättänyt nurkkien puutteessa siis elää hieman näkyvämmin. Noh, en siis päässyt sisään, joten ostettuani hieman tuliaisia (mm Bowmore-tislaamolta) jatkoin matkaani saaren eteläosiin ja Ardbegin panimoa kohti.

Toinen mukava (ja edellisestä mukavasti poikkeava kierros) kulki kohti loppuaan, kun huomasin, että viimeinen bussi lähtee 10 minuutin päästä. Siinä sitten sain äkkiä 3 lasia whiskeytä käteeni yritin hieman maistella, jonka jälkeen loput ykkösellä alas ja juosten bussiin. Bussimatka oli ihan rentoa, mutta illalla iski hieman lasku, noh onneksi ei kuitenkaan niin suuri, että krapula olisi seurannut, seuraavana päivänä oli kuitenkin taas lauttamatka edessä, tällä kertaa tosin hieman paremmassa säässä.

Viimeinen katsaus yli Port Ellenin saaren suurimman kylän ennen siirtymistä raskaamman rinkan kanssa pääsaarelle siellä Glasgowiin ja sitten viimeiseen osoitteeseen Edinburghiin.