Paleltuani pari päivää Nanjingissa siirryin sitten 1000km pohjoiseen eli Pekingiin, jonka kylmyyteen varauduin lainaamalla Laurilta ekstralämpöisen kerraston. Siinä oli sitten mukava istua taksin etupenkillä kauniin aamuauringon paistaessa sisään odotellessa ruuhkan läpipääsyä. 1,5km matka kesti noin 1,5h, kävellen tai metrolla olisin saattanut olla jo perillä, mutta toisaalta olisin saattanut päätyä jonnekin aivan muuallekin. Mutta mutta, lopulta pääsin sitten Sunrise hostelliin pienellä sivukujalle vain noin 10 minuutin kävelymatkan päähän kaikesta (johon ajattelin tällä retkellä mennä kaupungin sisällä). Ystävällinen henkilökunta ohjasi minut yksityiseen huoneeseeni, jossa nautin pikaisen suihkun, jonka jälkeen nautin englantilaisen aamupalan (noin 2,5e eli halpaa verrattuna englannin 7£) ja lähdin käppäilemään kaupungille.

 

Kuljin aluksi hieman sivuun, katsastaakseni iltaa varten paikallisen ostoskadun sijainnin ja nostaakseni rahaa ennen siirtymistä kohti Tian an Menin aukiota eli kotoisammin Taivaallisen rauhan aukiota. Oli sinänsä mielenkiintoinen tori, että sinne päästäkseen piti mennä turvatarkastuksen läpi. Suurihan se oli (kuten maailman aukion kuuluukin), mittakaavasta ei oikein saa selvää itse torilta otetuista kuvista, joten laitetaan kuva hieman korkeammalta paikalta:

Mittakaavaa voi miettiä vaikka noiden ihmisten ja screenien koko eron suhteen. Kuva muuten otettiin täältä:

Eli Tian an Menin portilta, josta alkoi se keskeisemmän kiinnostuksen kohteen tutkiminen eli reitti kohti Kiellettyä kaupunkia, jonne kuten näkyy oli muitakin menijöitä, lähinnä kiinalaisia. Sain jostain syystä runsaasti huomiota muun muassa kaupustelijoilta heidän parissaan kulkiessani.

Joki virtasi ympäriinsä kaupungin sisällä (tämä tosin vasta tokan ja kolmannen portin välistä) ja oli nätisti jäässä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana, jäässä oli usein ihan pilkkireiän muotoisia jälkiä: kukaan ei maininnut, että Kielletty kaupunki oli suosittu kalastuspaikka? Kiinan vesistöjä katsellessa oli muutenkin vaikea uskoa, että niissä mikään kala pystyisi elämään tai ainakaan pysymään syötävänä, mutta kyllä niitä pilkkijöitä näkyi sitten muuallakin...

Kaupunkihan jakautui moniin eri osiin, joista vain osa oli turisteille: tämä puistokäytävä muun muassa loppui puomiin, jonka takana viuhtoi ei niin ystävällinen vartija. Tosin sitä ennen "kujalta" löytyi ruukkutaidetta esitellyt talokompleksi:

Muutamia esimerkkejä, joista tulee esiin muun muassa se, ettei kiinalaisille ruukuissa aina ollut keskeistä käytännöllisyys: viimeisessä nuo mustat alueet menevät ihan läpi.

Ruukku esimerkkinä muuten kiinan kielen mukavuudesta:

Ruukkuun on kirjailtuna kaikki noin 10 000 merkkiä, jotka vastaavat noin sanaa Longevity. Onnea sitten merkitysten opettelussa. Toisaalta, kuten seuraavan alhaalta näkyy, pari sanaa voi merkitä paljoa:

Keskimääräistä kovempi kilppari, joka yhdessä haikaroiden kanssa vartio yhtä temppeliä. Alueella oli runsaasti erilaisia saleja, joita keisarit olivat satunnaisesti käyttäneet eri seremonioissa. Yksi ulkoa ja sisältä:

Sisäänpääsymaksun (40 Yuania eli noin 5e) lisäksi useille alueille oli pieniä ylimääräisi pääsymaksuja, jotka hieman ottivat päähän edestakaisin kierrellessään. Yhdenkin alueen meinasin ohittaa kokonaan, mutta onneksi satuin teetauollani vilkaisemaan Lonely Planettia (jonka olin lainannut J&L:ltä), joka suositteli sitä must-see-paikkana. Päätin mennä siis hieman takaisin ja se kannatti: Hall of Wonders, joka sisälsi kellonäyttelyn sisälsi varmaan hienoimpia esineitä (kelloja siis) joita olen koskaan nähnyt. Tässä muutama:

Tuo ensimmäinen huvimaja on vesikello, jossa ylhäällä (ei näy tässä) on lohikäärmeen pää, joka laskee vettä kiertämään alenevien osien läpi, kunnes se päätyy alimpaan, jossa se onkivan ukon avulla näyttää ajan. Toiseksi viimeisessä kuvassa (huone täynnä kelloja) olevan kukkavaasin kukkien terälehdet pitävät sisällään pieniä ukkoja, jotka tulevat randomisti esiin kellojen soidessa aukeavista kukista tekemään omat liikkeensä. Viimeisen elefantti liikkuu eteenpäin tasatunnein sen vetämien sotilaiden kääntyillessä juttelemaan keskenään ja katselemaan maisemia... Sääli, ettei kellot pääasiassa liikkuneet (siellä oli pieninäytös muutamilla yksinkertaisemmilla kelloilla), mutta olivat ne pirun hienoja ihan paikallaankin...

Viimeisenä Kielletyn kaupungin osiona saavuin sen puutarhaan:

Talvi nyt vähän varmaan vähensi kauneutta, mutta toisaalta eivätpä lehdet peittäneet kuvauslinjoja. Kiinalaiset varoituskyltit ovat hieman pohdiskelemaanpistäväisempiä kuin läntiset:

Kun asian laittaa noin, miksi tekisi mitään päätöntä: kieltäisinkö muilta mahdollisuuden nauttia kauneudestani vain hetkellisen oikun takia...

 

Noin viiden tunnin kiertelyn jälkeen astuin siis ulos Kielletystä kaupungista sen toiselta puolelta:

Jingshanin puiston keskellä kasvoi mäki ja sen päällä oli temppeli: oliko pakko kiivetä sinnekin vielä? Olihan se... Matkalla tuli muuten vastaan paikka, jossa viimeinen Ming keisari hirtti itsensä noin 1600-puolessa välissä:

Puu ei varmaan ole sama.

Näkymät päältä olivat onneksi hienot:

Kielletty kaupunki pohjoisesta päin.

Näkymää yli itäisen keskustan.

 

Ylhäällä oli myös mahdollisuus kuvauttaa itsensä muinaisen keisarin asussa:

Enkö näytäkin imperiaaliselta. Kaapu korostaa kivasti ylätorsoa.

Tosin hovineito is not impressed nor amused.

 

Mäeltä alastullessani siirryin vielä etsimään itselleni purtavaa ja päädyin melkein vahingossa erääseen kaupungin hienoimmista ankka-ravintoloista. Tuli sitten syötyä aitoa Pekingin ankkaa, oli hyvää, mutta paikallisittain kallista (ateria melkein 15e :) ). Illaksi olikin sitten hyvä mennä lepäämään hostelliin seuraavan päivän reissua Muurille varten...