Myöhäisen junan takia saavuin Pariisiin vasta iltapäivällä. Niinpä huomasin olevani auttamattomasti myöhässä kaikista mahdollisista nähtävyyksistä: asia, joka paljastui minulle tosin vasta Pere Lachaisin porteilla, jotka olivat jo menossa kiinni saapuessani niiden eteen. Pikainen katsaus opaskirjaan paljasti hyvin lyhyessä ajassa, että asiantila vallitsi samanaikaisesti myös lähes kaikissa muissakin kaupungin kohteissa. Oikeastaan kaikissa muissa paitsi yhdessä; siinä, jossa ei ollut tarkoitus käydä...

Kolme päivää Pariisissa ei tulisi mitenkään riittämään koko kaupungin katsastukseen, joten olin päätynyt tiettyihin rajoituksiin vierailuni suhteen. Tarkoituksena oli pysyä varsin tiukasta kaupungin vasemmalla rannalla ja silläkin käytännössä Louvren ja Montmarten läheisyydessä sijaitseviin alueisiin. Kaiken muun piti jäädä muille kerroille, mukaan lukien tämän tornin, jonne minulle ei mitään suurta hinkua ollut.

 

Hinku ei ollut kasvanut valtavaksi edes Pere Lachaisin suljettujen porttien edessä seisoessa, joten lähtiessäni metrolla kohti keskustaa tarkoitukseni ei ollut kiivetä satoja askelmia vaan viettää hieman aikaa shoppaillen, kirjoja siis. Matkustaessani Concorden aukiolle maanalaisia reittejä kaksi asiaa olivat kuitenkin tapahtuneet, jotka muuttivat mieleni a) kirjakauppa oli mennyt kiinni ja b) sade oli pyyhkinyt kaupungin kadut puhtaiksi ja samalla vienyt pilvet mennessään.

Pariisi näytti yhtäkkiä aivan uuden puolen: se oli kaunis. Niin kaunis, että jopa kaltaiseni kirjatoukka unohti kaikki vastoinkäymiset ja lukuhalut ja päätti nauttia sen antimista mahdollisimman pitkään. Niinpä halusin nähdä lisää kaupunkia, ja mistä se paremmin onnistuisi kuin sen korkeimman tornin huipulta

Niinpä lähdin kulkemaan pitkin auringossa kimaltelevan Seinen rantoja kohti tuota rautahirvitystä ja sen alla seisovaa turistilaumaa, johon liittyin. Tuota päätöstä sain katua monta kertaa kahden tunnin odotuksen aikana. Kaksi tuntia kesti siis päästä tornin kakkostasanteelle, jossa sain vatsa nälkää kurnien odotella vielä tunnin. Odotuksen aikana maailma silmieni edessä synkkeni paitsi metaforisesti mielialan pudotessa, mutta pian huomasin, että myös käytännössä mustien pilvien vallatessa Pariisin aiemmin sinisen taivaan.

Hetkessä pilvet olivat ympäröineet tornin ja näkyvyys oli pudonnut muutamaan metriin; ainoa positiivinen puoli oli tähän mennessä ollut, etten ollut kastunut vaan ehdin juuri tornin lipan alle. Pariisi teki kuitenkin onneksi päivän toisen ihmeen: viimeisten odotusmetrien ja hissikyydin aikana pilvet häipyivät yhtä nopeasti kuin aiemminkin ja ylhäällä huipulla odotti kirkas näkymä yli Pariisin.

Kolmen ja puolen tunnin nälkäisen ja hieman lopussa viluisen odotuksen arvoista? Ainakin pystyin pettämään itseäni tarpeeksi ylhäällä sanoakseni kyllä ja aikahan vain kultaa muistoja...

 

Seuraavana päivänä oli vuorossa sitten Pariisin päänähtävyys, se syy miksi olin tullut tähän kaupunkiin: Louvre. Ostin lipun juna-asemalta heti saapumiseni jälkeen, katsoin reitin valmiiksi, heräsin yli tunti ennen paikan aukeamista, jonotin ja pääsin sisään paikan ollessa suhteellisen turistivapaa. Seurauksena sain nautiskella taiteesta varsin omaan tahtiini rauhallisesti äänioppaan peittäessä pieniä ympäröiviä ääniä. Tässä muutamia suosikkeja ja mielenkiintoisuuksia "gallerian" antimista:

Viimeisenä tietenkin kuuluisa Gesù scende dal cielo con il laser

 

Jumalaisuuden sanotaan asuvan yksityiskohdissa:

Maalauksessa, jossa Troijan Helena ilomielin antaa Parisin ryöstää itsensä, koira ilmeisesti ilmaisee uskollisuutta ja apina näiden kahden henkilön teon kataluutta... Right-i-o...

Toisaalta tämä minun pienessä mielessäni jo antaa sanonnalle siivet. Brutuksen jalat kertovat hänen tuskastaan. David!!!

Mielenkiintoinen sotataktiikka taistelukuvauksen keskeltä: käyttääkö nainen lasta projektiilini vai vain käyttää sopivaa tilaisuutta hyväkseen?

 

Kiersin noin kolmen tunnin ajan yhden Louvren siiven yhtä kerrosta (It is that big), joten lopuksi voimani riittivät vain yhden puolikkaan veistoskerroksen katsastamiseen

Matkan pakollinen painikuva

Hercules vs Hydra: oli se aikamoinen sankari...

Michelangelon Kuoleva orja, jeeps, ei kyllä välttämättä uskoisi kuolevaksi, jos ei kuvatekstia olisi lukenut...

On se vain ihmeellistä tuo muinainen veistotaito.

 

Joskus veistokset ja taulut voivat yhdessä kertoa tarinaa: tässä tapauksessa Psykeen ja Amorin "lemmenyöstä"

Yö

Aamu eli "Amor lähtee ostamaan tupakkia"

 

Louvreen palaan vielä jonain päivänä....

 

Päivä oli varsin aikainen, joten päätin käyskennellä Louvrelta vielä yhdellä sekundäärisistä kohteista eli Notre Damelle. Pariisin kokemus ei tietenkään oli täydellinen ilman huonoa palvelua ja tylyyttä, joten poikkeasin matkalla lounaalle. Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen saisin coca colan sijaan juomaksi kahvia ja ruuaksi melkein raa'an purilaisen. Lisää nasaalia röhönäurua...

 

Notre Damelle saapuessa haluni vierailla kirkossa väheni huomattavasti

Tämä on otettu sisäänpääsyn edestä alkavan jonon päästä. Hei hei...

 

Sen sijaan poikkesin vastapäätä sijainneeseen kirjakauppaan

Täältä tarkoitukseni oli siirtyä Katakombeille katsomaan luurankoja (what the heck, olinhan jo pettänyt lupaukseni toispuoljokkee pysymisestä).

 

Jono Katakombeilla tosin oli melkein yhtä pitkä kuin kirkkoon. Ei huvittanut vieläkään. Niinpä päätin iltapäiväni rauhallisella käyskentelyllä Montparnassen hautausmaalla

Sopivalla mielellä hautausmaista voi löytää oman huumorinsa...